perjantai 18. tammikuuta 2013

Menojen ja tulojen jaksottaminen

Johdanto

Tulojen ja menojen jaksottaminen eli kohdistaminen oikeille tilikausille tilinpäätöstä laadittaessa on tärkeää tilinpäätöstiedon oikeellisuuden kannalta. Kaksi peruslähtökohtaa jaksottamisessa ovat meno tulon kohdalle -periaate ja suoriteperuste.

Tilinpäätös on laadittava muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta suoriteperusteisesti. Silloin tilinpäätösvaiheessa maksuperusteisesti hoidetut tilit muunnetaan suoriteperusteisiksi. Suoriteperusteisessa kirjanpidossa kirjaus tehdään kirjanpitoon sillä hetkellä, kun tavara tai palvelu ostetaan tai myydään, ei silloin, kun maksusuorite tapahtuu.

Meno tulon kohdalle -periaatetta sovelletaan siten, että tuotoista vähennetään kuluina menot, joiden ei enää todennäköisesti oleteta kerryttävän tuloa seuraavilla tilikausilla. Taseeseen aktivoidaan ne menot, joiden odotetaan kerryttävän tuottoa tulevaisuudessa. Jaksottamisen avulla kohdistetaan menot ja niitä vastaavat tulot samaan tuloslaskelmaan.
Tulojen jaksottaminen

Tilikaudelle kuuluvien tulojen laskeminen on yleensä helpompaa kuin menojen. Ihantolan ym. (2008, 115) mukaan kaikki syntyneet tulot otetaan tilinpäätöksessä huomioon. Tulo syntyy tuotteen luovutushetkellä. Myös maksamatta olevat tulot on kirjattava tuotoiksi tuloslaskelmaan ja taseessa ne esitetään kohdassa Myyntisaamiset.

Pääsäännön mukaan tilikaudelle kohdistuvat tuotot muodostuvat suoriteperusteisesti kirjatuista tuloista. Tästä voidaan poiketa pitkän valmistusajan vaativien suoritteiden (esimerkiksi rakennus-, kone- tai alusurakka) kohdalla. Tuotot voidaan tällöin kirjata valmistusasteen perusteella, eikä suoritteen luovuttamishetkellä. Tätä menettelyä kutsutaan osatuloutukseksi.

Kirjanpitolaki (5:4 §) määrää, että osatuloutusta käytettäessä suoritteen erilliskatteen tulee olla luotettavalla tavalla ennakoitavissa. Tämä menettelytapa siis vaatii toimivaa sisäistä laskentaa, joten Kirjanpitolaki aiheuttaa vaatimuksia sisäiselle laskennalle. Tämä on esimerkki siitä, että sisäisen laskennan ratkaisuilla on merkitystä ulkoisen laskennan kannalta.

Menojen jaksottaminen

Myös menoja käsitellään tilinpäätösvaiheessa suoriteperusteisesti. Tilikaudelle kuuluvia menoja ovat ne, joiden maksuvelvollisuus on syntynyt tilinpäätöshetkeen mennessä eli esimerkiksi tuotannontekijä on vastaanotettu. Kuluina vähennetään ne menot, jotka eivät enää tuota tuloa tulevina tilikausina (KPL 5:1 §).

Menojen jaksottaminen eri tilikausille meno tulon kohdalle -periaatetta soveltaen on usein hankalaa. Siksi on lakeja ja ohjeita, joiden mukaan toimitaan. Tilinpäätöstarkastelun näkökulmasta menot voidaan jakaa ajan kulumisen perusteella aiheutuviin menoihin, vaihto-omaisuusmenoihin, pysyvien vastaavien hankintamenoihin ja vastaisiin menoihin ja menetyksiin.

Ajan kuluminen aiheuttaa menoja esimerkiksi vuokra-, korko- ja vakuutusmaksujen muodossa. Näiden osalta selvitetään, mikä osa menosta kuuluu kuluksi tälle tilikaudelle ja mikä osa aktivoidaan taseeseen tuleville tilikausille.

Vaihto-omaisuutta ovat hyödykkeet, jotka myydään tai kulutetaan sellaisinaan tai jalostettuna, kuten esimerkiksi raaka-aineet, puolivalmisteet ja valmisteet. Niiden hankintamenoon lasketaan hyödykkeen hankinnan ja valmistuksen muuttuvat menot. Myös kiinteitä kuluja ja korkokuluja voidaan tietyin edellytyksin sisällyttää hankintahintaan (KPL 4:5.2 §).

Vaihto-omaisuuden hankintamenosta tilikaudella myydyille suoritteille kuuluva osa kirjataan tilinpäätöksessä kuluksi. Loppuosa aktivoidaan taseeseen. Vaihto-omaisuuden määrää seurataan inventoimalla, jolloin saadaan selville varastossa tilikauden päättyessä olleen tavaran arvo.

Pysyvien vastaavien on tarkoitus tuottaa tuloa useampana kuin yhtenä tilikautena (KPL 4:3 §). Kirjanpitoasetuksessa (30.12.1997/1339, 1:6) pysyvät vastaavat on taseessa jaettu kolmeen ryhmään: aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin ja sijoituksiin. Pysyvien vastaavien hyödykkeiden hankintameno aktivoidaan taseeseen, josta se poistetaan vaikutusaikanaan suunnitelmanmukaisina poistoina. Kulumattomista hyödykkeistä, kuten maa- ja vesialueista, arvopapereista ja muista pitkäaikaisista sijoituksista ei kuitenkaan yleensä tehdä poistoja.

Vastaisia menoja ja menetyksiä on vähennettävä tuotoista, jos ne kohdistuvat päättyneeseen tai aiempaan tilikauteen, niiden toteutumista pidetään varmana tai todennäköisenä eikä niitä vastaavaa tuloa enää voida pitää todennäköisenä ja ne perustuvat lakiin tai kirjanpitovelvollisen sitoumuksiin muita kohtaan (KPL 5:14 §). Menetyksiä voi aiheutua esimerkiksi sijoituksista, takaushäviöistä tai rahan menetyksistä tulipalon tai varkauden seurauksen.

Lue lisää aiheesta:

Osatuloutus eli valmistusasteen mukainen tuloutus on poikkeus menojen ja tulojen jaksottamisessa.

Lähteet

Ihantola, Eeva-Maria, Leppänen, Pasi, Kuhanen, Hanna & Sivonen, Irene. 2008. Yrityksen kirjanpito - perusteet ja sovellusharjoitukset. Helsinki: Yliopistopaino.

Kirjanpitoasetus 30.12.1997/1339

Kirjanpitolaki 30.12.1997/1336

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti